quinta-feira, 20 de junho de 2013
há um não sei quando...
trémula a última estrela
soltam-se palavras na memória
a dor ri de mim
é tanta a sombra que me envolve
no escuro
debalde a claridade procuro
no tempo que me tem,
e só é a saudade que vem
do tempo de além.
tiro da gaveta o linho
com o olhar turvado
morro como um passarinho
com seu cântico acabado.
trago o silêncio na garganta
e já nada me espanta
há um não sei quando
que me persegue
e um não sei onde me leva
há uma loucura de saudade imensa
uma coragem que se nega
e um frio que se faz presença.
natalia nuno
rosafogo
quarta-feira, 12 de junho de 2013
Adormeço lagrima esguia
Adormeço lagrima esguia gota ansiada na boca seca blasfemos sentires desgarrados devorando o sonho agonizante no hiato do medo transforma-se em marasmos incorporados nas aselhas profundas da iris em confluências de desacatos neurais quimeras oxigenadas de bolores libertas na ferrugem das ondas nuances de cores, rascunhando o corpo albergue d`amor. Escrito a 12/06/13 |
segunda-feira, 3 de junho de 2013
Goimbrassa
Loytyi taas vihdoin nettipaikka. Tata paasi kayttamaan kun naytti passia, ottivat jotain tietoja ylos.
Toissailta meni vahan pitkaksi kun innostuttiin pelaamaan biljardia paikallisten biljardihaitten Josen ja vaimonsa Katarinan kanssa. Esa voitti Josen kerran ja miesparka jarkyttyi kovasti.
Eilen sitten ajeltiin aivan upeissa maisemissa. Braga oli hiljainen, kaunis kaupunki. Niin hiljainen, etta kuvasimme valilla puluja uimassa suihkulahteissa. Mutta kun kaupungin 60 kirkkoa alkoivat soittamaan kelloja, oli hiljaisuus kaukana. Lahella Bragaa kavimme ihailemassa Bom Jesuksen kirkkoa ja varsinkin sen vieressa olevaa puistoa.
Seuraavaksi suuntasimme Guimaraesiin ja siellahan kaikki olivat pikkuruisessa kaupungissa. Meilla on jostain syysta tapana osua paikallisille juhlille ja tietysti taallakin oli sellaiset. Tykit jyskyivat, rummut ja muut soittimet pauhasivat ja kulkue kulki pitkin kaupunkia, lopussa varmaan kaikki guilmaerilaiset laulaen ja turistit ihmetellen. Suuntasimme keskusaukiolle, jossa varsinainen juhla oli.
Yopaikkamme oli upealla nakymalla vuoristossa jossain pikkukylassa.
Tanaan ajoimme aamupaivan pienia vuoristoteita, sitten moottoriteita kohti Goimbraa, jossa taas tungimme automme hotellin parkkihalliin. Muuten edellisessa tallissa Portossa autoa oli ottamassa viisi (5) henkea pois parkista ja siina meni noin 15 minuuttia. Kolme senttia taakse, kaksi eteen... Olisi varmaan ollut helpompi kantaa se parkista ulos.
Toissailta meni vahan pitkaksi kun innostuttiin pelaamaan biljardia paikallisten biljardihaitten Josen ja vaimonsa Katarinan kanssa. Esa voitti Josen kerran ja miesparka jarkyttyi kovasti.
Eilen sitten ajeltiin aivan upeissa maisemissa. Braga oli hiljainen, kaunis kaupunki. Niin hiljainen, etta kuvasimme valilla puluja uimassa suihkulahteissa. Mutta kun kaupungin 60 kirkkoa alkoivat soittamaan kelloja, oli hiljaisuus kaukana. Lahella Bragaa kavimme ihailemassa Bom Jesuksen kirkkoa ja varsinkin sen vieressa olevaa puistoa.
Seuraavaksi suuntasimme Guimaraesiin ja siellahan kaikki olivat pikkuruisessa kaupungissa. Meilla on jostain syysta tapana osua paikallisille juhlille ja tietysti taallakin oli sellaiset. Tykit jyskyivat, rummut ja muut soittimet pauhasivat ja kulkue kulki pitkin kaupunkia, lopussa varmaan kaikki guilmaerilaiset laulaen ja turistit ihmetellen. Suuntasimme keskusaukiolle, jossa varsinainen juhla oli.
Yopaikkamme oli upealla nakymalla vuoristossa jossain pikkukylassa.
Tanaan ajoimme aamupaivan pienia vuoristoteita, sitten moottoriteita kohti Goimbraa, jossa taas tungimme automme hotellin parkkihalliin. Muuten edellisessa tallissa Portossa autoa oli ottamassa viisi (5) henkea pois parkista ja siina meni noin 15 minuuttia. Kolme senttia taakse, kaksi eteen... Olisi varmaan ollut helpompi kantaa se parkista ulos.
Subscrever:
Mensagens (Atom)